Joulukoristeiden askartelu rajoittuu minun osaltani jokavuotiseen kissan joulurusetin askarteluun. Tänä vuonna mestariaskartelija (köh) käytti innovatiivisesti lautasliinaa ja teippiä. Yleensä rusetti kestää kissan kaulassa noin 10 minuuttia materiaalista riippuen, ennen kuin kisukaveri sen tuhoaa. Tänä vuonna tehtiin ennätys noin 20 minuutilla! Tästä olisi pääteltävissä että rusetti oli myös kissan mieleen (?).
Kissoja ei vahingoitettu kuvauksissa pientä valokuvaukseen tympääntymistä enempää.
Hieman vähemmän kaupallista elokuvaa täytyi mennä katsomaan perus-Finnkinojen ulkopuolelle. Mikäs siinä, halvemmalla pääsi ja tunnelmaa löytyi sitäkin enemmän!
Elokuvana pyöri Julie Delpyn ohjaama ja näyttelemä Kreivitär (2009), joka kertoo unkarilaisen kreivittären Erzsébet Báthoryn (1560-1614) tarinan. Ennen aika hajuttomana ja mauttomana pitämäni Delpy loistaa Bathoryna ( ja ohjaajanakin).Ehdottoman suositeltava leffa!
Bathoryhan pyrki säilyttämään nuoruutensa kauneuden kylpemällä (jopa satojen?) lahtaamiensa neitsyiden veressä. Elokuvan mukaan tämä vinksahdus johtui epäonnisesta rakkaussuhteesta nuorempaan mieheen. Kreivittären murhat asetetaan myös kyseenalaiseksi ja häntä ehdotetaan salaliiton uhriksikin, sillä mitään pitävää faktatietoa murhista ei ole. Elokuvaa onkin vaikea olla vertaamatta nykyajan kauneuskäsityksiin, sekä feminismiin. Kaiken kaikkiaan elokuvassa tuntuu olevan paljon nykyaikanakin puhuttavia aiheita. Pelko naisen johtajuutta kohtaan, nuoruuden ihannointi, mielenterveysongelmilla leimaaminen jne. Tahallaan tai ei...
Tokihan kaiken tämän väitetyn verellä läträämisen seurauksena Bathory on liitetty myös vampyyreihin, mutta ainakaan Kreivitär- elokuvassa tällaista ei (onneksi) nähdä. Elokuvassa tosin esitellään Bathoryn väsäämä rautaneito, jolla tämä sai uhreistaan mahdollisimman paljon verta talteen. Ei siis heikkohermoisille suositeltavaa. Kaiken kaikkiaan informatiivinen leffa Bathoryn lisäksi noitavainoista, 1500-luvun lopusta ja jonkun verran kai psykologiastakin (vallan kannalta).
Vuoden toiset pikkujoulut sijoittuivatkin jo Savoon ja edellisistä kerrostalo-juhlista poiketen vanhaan kunnon hirsimökkiin - täydellistettynä ulkohuussilla. Tällainen vaihtelu juhlien teemoissa olisi useamminkin tervetullutta! Ei ainakaan pikkujouluihin kyllästy tällä variaatiolla...
Illan HOST, kun kello oli vielä vähän.
Nyyttärihenkinen tarjoilu.
Illan väkeä hieman sumeammissa kuvissa.
Ruokaa - nom nom!
Alkuillan väsähtänyt pentuvieras.
Kuusi oli valitettavan ovelasti sijoitettu nurkkaan, ettei sen ympärille päässyt tanssaamaan...
Pandan tehtaanmyymälän antia pikkujouluille.
Sitten vielä bonuskuvana illan lopusta, minä itse mahdollisimman kasarin näköisenä paikallisessa Sedulassa kulttuurimatkailemassa.
Jo viime vuonna muutaman mutkan kautta lahjaksi saatu Eva Solon pähkinänsärkijä on viimein päässyt tositoimiin. Käsikäyttöisen särkijän jälkeen tämä laite toimii kuin unelma!
Pääasiallisena ravintona viime aikoina ollutkin siis PÄHKINÄT.
En pistäisi pahakseni muuten Solon vesipulloakaan. Tyylikkäämpi tapa kuljettaa vettä mukana kuin Bonaquan vanha villivadelma-pullo...
Höpönpöpön-Twilight tuottajat ovat nyt kehittäneet idean, josta myös meikäläinen jaksaa innostua - nimittäin elokuva Transylvanian prinssistä Vlad "Seivästäjä" Tepesistä!Ohjaajana toimii Rihannalle videoita tehnyt Anthony Mandler ja tuottajana Brad "Veren Vankien Louis" Pitt!Kovana Veren Vankien fanina jo toista vuosikymmentä, voin kertoa että odotukset ovat KORKEALLA.
Tepeshän on toiminut Dracula-legendan esikuvana. Pääosaan on kaavailtu "uutta kasvoa" eli toivottavasti ei tulla näkemään mitään Robert Pattinsonia. Tosin Tepes-leffa tulee sijoittumaan Transylvanian prinssin nuoruusvuosiin, joten nuoresta näyttelijästä puhutaan. Itse voisin ehdottaa rooliin vaikkapa Jonathan Rhys-Meyersia, jota huhujen mukaan kaavailtiin alunperin Lestatiksi Veren Vankeihin. Esimerkiksi Amanda Grange (Mr. Darcy, vampyre kirjan kirjoittaja) on myös kertonut näkevänsä Rhys-Meyersin esittämässä vampyyria.
Elokuvia Vlad Tepesistä on lukemattomia ja suurin osa ala-arvoisia, mutta haluaisin kovasti uskoa, että tämä tuleva räjäyttää pankin.
Loppukevennyksenä vielä parisen vuotta sitten saatu tuliainen Transylvaniasta.